sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pikapaita


Pikasurautus joustofroteesta. Pitkähihainen peruspusero Ottobre creative workshop -kaavalla, koko 98cm. Edessä velourista tähtiaplikaatio.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Hitunen Huopasta

Hitunen huopasta, bambupuikot ja hetki aikaa - mitä siitä syntyy? No vaikka mitä! Mutta tällä kertaa neuloin noita huopasen jämiä pois pikku tossuiksi. Pesukonekierroksen jälkeen ne näyttivät tältä :)



Reilun nutuutuksen jälkeen ne saivat kuin saivatkin tossun muodon. Paitsi etten ole yhtään tyytyväinen tuohon Huopaseen sen huopumisen suhteen - heti ensimmäisessä pesussa huopuu tosi rajusti. Eli tossut on vastasyntyneen kokoa (pohjan mitta n. 9cm), kun tarkoitus oli tehdä tossuja vähän isommille. Alemmassa kuvassa neljät tossut Huopasesta sekä vertailun vuoksi täsmälleen samanlaisilla silmukkamäärillä tehdyt tossut kaksinkertaisesta violetista Pirtin hahtuvasta, joka huopui paljon paljon rehellisemmin ja maltillisemmin minun makuuni (pohjan mitta n. 10cm). Aikas karkkeja näistä tuli siitä huolimatta. Paitsi etten minä tee oikeasti mitään kaikilla näillä tossuilla, mutta näitä oli vain niin kiva neuloa! Olisiko kenelläkään tarvetta vastasyntyneen kokoisille huopatossuille? Täältä voisi lähteä edullisesti :)


lauantai 12. maaliskuuta 2011

AAAAARGH.......

Nyt jos koskaan oli lähellä, ettei meinannut paniikki iskeä. Kesken ompelemisen, vaihtaessani koneelta toiselle, ei saumuriin tullutkaan virtaa! Siis ei mitään. Virtajohtoa edestakaisin painellessani ei mitään - valo ei syty, eikä kone anna mitään elonmerkkejä. Ei millään. Ihan todellinen epätoivo alkoi hiipiä, saattaisiko rakas työjuhtani todella tehdä tämän minulle ja päättää kauniin suhteemme? Onneksi sentään älysin vielä ärsytyspäissäni polkaista kaasupoljinta, koska Elnani oli päättänyt kuitenkin jatkaa vielä yhteiseloamme - ainoastaan lamppu oli palanut :)

Sain siis viimeisteltyä vielä muutaman keskeneräisen työn loppuun. Raitatrikoosta Pine green -kaavasta muokattu mekko kokoa 104cm. Sovituksessa esikoisen päällä (kauhean tiukka ilme...).


Kaappien kätköistä löytyi myös mekon ruskean raidan kanssa samansävyistä hyvinmarinoitua vuosikertacollegea. Siitä trikooresoreiden kanssa valmistui vielä Saimi-svetarihousuista modatulla kaavalla housut, kokoa 104cm.





perjantai 11. maaliskuuta 2011

Loppuviikon ompeluita

Ystävän pienelle miehenalulle (josta tulee kummipoikani!!!!!) oli ihan pakko pieniä ompelusjuttuja tehdä. Äiti pitää väreistä, joten niitä yhdistelin sitten ihan reippaalla kädellä. Puserot ja housut ovat kokoa 62cm, mutta käännettävien pitkien resorien avulla käyttöikä on toivon mukaan vähän pidempi.

Koska on ihan pienestä ihmisestä kyse, ajattelin että tuollainen kirjekuorikaula-aukko (vaimikäsenytolikaan...) olisi hyvä vaihtoehto. Paitsi etten minä osannutkaan ommella sitä :( Vaikka miten yritin, en saanut etu- ja takakappaleita yhdistettyä kauniisti. Hävettää kyllä jonkun verran viedä näitä räpellyksiä lahjaksi, mutten mitään muutakaan tekemistä keksi tämän kokoisille vaatteille, joten pistäkööt vaikka Konttiin jos eivät muuta keksi näille :)

Ensimmäisenä tummanruskeasta joustofroteesta turkooseilla kanteilla setti. Edessä norsuaplikaatio (joustofroteeta ja raitatrikoota). Housut samoista materiaaleista. Molemmat kaavat Ottobresta, pusero muistaakseni Muksis (tms) ja housut Hupsis (kavennettuna).

Seuraavana keväänvihreästä (kameran salama vääristää vähän väriä, oikeasti on puhtaamman vihreää) joustiksesta oransseilla resoreilla ja tikkauksilla samanlainen setti paitsi kirahviaplikaatiolla. Ja kaula-aukko yhtä rumasti, ellei jopa rumemmin toteutettu... Kaavat samat.

Eipä näistä sitten enempää. Taidan suosiolla jättää tuollaiset kaula-aukot taitavammille ompelijoille. Harmittaa vain ihan älyttömästi, sen verran oli taas hommaa ensin noissa aplikaatioissa, että sen jälkeen nyppii paljon, kun toteaa että ei tullut hyvä, ei...

muoks. Muokkasin otsikkoa. Elän jossain toisessa maailmassa nyt, kun vietän lasten kanssa hiihtolomaa kotona. Ei nyt ole mikään viikonloppu, vaan loppuviikko :)