keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Paratiisi-essut

Meiltä on puuttunut tytöiltä leivontaessut. Ja koska kesälomalla ollaan, leivotaan pullaa! Ja siihen tarvitaan tietysti essut. Hyllyssä on jo pidempään pyörinyt Cajsa Brattin Paradis -kangasta, joka nyt pääsi essumekoiksi leipomapuuhiin! Kaava SK 2/09, kuopuksen mekkoon kaavaa pienennetty kokoon 90/100. Esikoiselle tein koossa 110/120, on varsin passeli pituudesta, leveyttä liikaa (eilisen 5vuotisneuvolamittauksen mukaan pituutta hitusen päälle 110cm!).

Näistä essuista en tehnyt käännettäviä, vaan kanttasin vaan reunat vinokantilla. Taakse solmimisnauhat ja olemme valmiit hyökkäämään jauhopussin kimppuun!



torstai 23. kesäkuuta 2011

Kukkamekkoja

Hyvää kaavaa etsiessä on tullut tuhottua noita "vähemmän omaa silmää miellyttäviä" kankaita. Sitä täydellistä kaavaa odotellessa saa odotella myös nuo "ykköskankaat". SK:sta (2/09) löytyi varsin kivan näköinen essumekon kaava, jonka pienensin kuopukselle sopivaan kokoon (n. 90cm). Lehdessä olleet kaavat lähtivät koosta 110cm eteenpäin.

Essumekko on käännettävä. Toinen puoli on vanhasta isokukkakuosisesta lakanasta, toinen vaaleanpunavalkoraidallisesta puuvillaverhosta. Takana lapaluiden kohdalla on kuminauhavenyke. Tällä hetkellä essumekko on ihan mekkomittainen, mutta mahtui vielä hyvin esikoisellekin (n. 106cm) tunikamittaisena. Tuo kukkakuosi ei miellyttänyt omaa silmää laisinkaan lakanana, mutta näin pieneen vaatekappaleeseen leikattuna tykkään tästä oikeastaan aika kovasti!

Voisin hyvin kuvitella, että tällainen essumekko olisi kätevä vaatekappale päiväkodissa trikoopuseron ja sukkisten tai leggareiden kanssa. Kun yksi puoli likaantuu kesken päivän, kääntää mekon vain toisinpäin :)

Itselleni olen kaivannut pihatöihin hihatonta, viileää vaatekappaletta, jotta saisin selkäpuolelle edes jonkinlaisen tasaisin värin. Tällainen "kahden konstin mekko" syntyi ihan vain suorakaiteen muotoisesta palasta, jonka yläosan rypytin kuminauhalangalla. Hitusen napakampi tuosta yläosasta olisi saanut tulla, mutta saahan tuota kavennettua sitten saumavaroista jos tuntuu ettei päällä pysy mekkona. Vaihtoehtoisesti tätä voi käyttää myös pitkänä hameena kun tuo rypytysosa on vyötäröllä ja lantiolla. Kummin päin vain omassa pihassa! Kangas on vanhaa perintölakanaa, ihanan ohutta ja viileää.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kiukkuiita

Äidin pieni kiukkuiita. Viisivuotias, joka oppi pari päivää sitten ajamaan ilman apupyöriä polkupyörillä. Kyllä se onkin väsyttänyt. Ja kiukuttanut. Suostui sentään "poseeraamaan".




Onneksi tuo on kuitenkin leppyvää sorttia. Suostui vähän hymyilemäänkin. Päällään uusi hellemekko, ensimmäinen koeversio.


Eli eräänlainen singoalla -viritys. Pehmeäksi nukutusta vanhasta pussilakanasta. Kädenteillä ja kaulalla rypytykset, samoin vyötäröllä. Rypytykset tein aiemmista poiketen kuminauhalangalla, joka oli ompelukoneen alalankana. Varsin kivat tuli mielestäni, varsinkin nuo vyötärön rypytykset. Vähän hoikemmalle lapselle saa paremmin istuvan vaatteen, joka ei silti ole kapea, jotta siinä mahtuu hyvin liikkumaan. 

Suostui äidin kiukkuiita tykkäämään <3