lauantai 13. kesäkuuta 2009

Ihan hirveet?

Olemme lähdössä viikon päästä Pärnuun muutamaksi päiväksi lomalle koko perheen voimin. Mies kyseli eilen, että mitkäs rattaat otetaan mukaan reissuun. Totesin, että ne vanhat tuplat. Johon mies tietenkin ensimmäisenä totesi, että "Ai ne ihan hirveet?". Siitä se sitten lähti. Ei oteta mukaan niitä "ihan hirveitä", vaan teen vihdoinkin ne uudet päälliset noihin tupliin. Eli tuunaushommiksi meni tämä päivä.

Lähtötilanne oli tämä: Kirpputorilta vanhat (Oran?) ja kangasosiltaan melkoisen kärsineet tuplarattaat, joiden runko oli kuitenkin täysin ruosteeton ja suora. Hinta 6,50€. Eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, eihän? Selvää oli kuitenkin se, että uudet kankaat noihin on tehtävä, pohjasta olivat jo ratkenneet sen verran, että kahden lapsen alla alkoivat olla jo melkoinen turvallisuusriski. Keväällä nämä olen kuvannut alkuperäisessä kunnossa, mutta sitä kuvaa en nyt koneelta millään löydä. Mutta näkeehän noiden tyttöjenkin takaa jotain, miltä nämä ovat alunperin näyttäneet.


Tähän tuunaukseen meni aikaa n. 4 tuntia melko yhtämittaista työtä. Keväällä olin tähän jo hommannut kankaat, mutta torstaina kangaskauppavisiitillä suunitelmat menivät uusiksi. Tämä kyseinen kangas suorastaan huusi pääsyä näihin rattaisiin, joten mukaanhan se oli otettava. Kankaista tein kaksinkertaiset, puuvillan alapuolella on erittäin paksu tummanruskea verhoilukangas (samalla on verhoiltu meidän kaksi nojatuolia!). Vanhoista päällisistä hyödynsin kaiken hyödynnettävissä olevan, kuten tarranauhat, selkänojan ja istuinosan vanerit sekä painonapit jolla päällinen kiinnitetään runkoon.

Vieläks nää on ihan hirveet?!

Kaverille kans!

Kaverille kanssa, tota oogaa :) Sisäpinta auringonkeltainen coolmax.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Harkkahousukokeilua ja imuja

Viimeisin projekti on ollut harkkahousujen kaavoittaminen pikkuneidille. Kovasti kuopus, ikää 1v 3kk viestittää vessahädästään ja säntää potalle pissan tullessa. Kesäksi ajattelin tehdä siis ihan pienen pieniä pikkarimallisia harkkahousuja, jotka saa nopeasti jalasta pois. Imutehoa näissä kun ei kummoisesti tarvita, kun pissan tullessa potalla kuitenkin aina käydään ja vaippa vaihdetaan.

Yhden aivan liian suuren "koevedoksen" jälkeen otin esikoisen 80/86cm pikkuhousut, joista piirsin kaavat näihin. Sisäpinta luomulaatuista joustofroteeta, kiinteänä imuna 4krs joustofroteeta tiimalasin muotoisessa imussa ja ulkopinta Marimekon raitatrikoota. Mallista tuli heti hyvä ja istuva, koekäytössäkin nämä jo kertaalleen olivat, siksi pesun jäljiltä trikoo vähän rutussa. Ihanan pienenpienet pikkarit mekon alle kesällä ulos!




Lisäksi eilen valmistui 5 kpl ihanan paksua taittoimua luomubambufleecestä. Näihin vaihdoin saumuriin lilan ja vaaleanpunaisen siepparilangan, ajatuksena että erotan nuo luomulaatuiset noista "tavallisista" bambufleeceimuista. Kivan näköiset noista tuli, mutta tuo luomulaatu on niin järjettömän paksua, että sen erottaa kyllä ihan näppituntumallakin tuosta tavallisesta. Toivottavasti imee suhteessa yhtä hyvin, mitä paksuutensa puolesta antaa odottaa!