keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Hernepusseja sarjassa

Tämä 21 hernepussin sarja valmistui töihin. Tarvitsin töihin itselleni lisää toiminnallisia välineitä matematiikkaan, ja kätevimminhän nämä tietysti sai tekemällä itse!

Pussien toisella puolella on aplikoitu numerot 0 -20. Pusseja on yhteensä siis 21, eli saman verran kuin yli 3-vuotiaiden päiväkotiryhmässä on. Näin varmistin jokaiselle lapselle "oman" pussin esim. johonkin leikkiin.

  

Pussien toiselle puolelle aplikoin perusmuodoista ympyrän, neliön sekä kolmion. Näiden lisäksi käytin kuvioita kukka, tähti, sydän ja talo. 
 

Joka väriä on kolme pussia. Jokainen kuvio toistuu kolme kertaa. Ja jokaisen pussi on värien ja kuvion puolesta erilainen.

Töissä nämä pussit pääsevät ensisijaisesti "matikkapusseiksi" lukujono- ja numeroharjoituksiin, erilaisiin leikkeihin, lajittelu- ja muistiharjoituksiin. Ja toki ne toimivat myös yhtälailla jumpassa ja motorisissa harjoituksissa!

Materiaali on vahvaa puuvillaa. Reunat päädyin eri kokeilujen jälkeen saumuroimaan ulkopuolelta, minun mielestäni tämä oli mukavimman näköinen vaihtoehto näihin pusseihin. Kuviot ja numerot valitsin tarkoituksella yksinkertaisiksi ja suuriksi käyttötarkoitusta ajatellen. Joka pussin sisällä on 1dl herneitä eli sopivan vähän jotta pienillä käsillä näihin on helppo tarttua.