perjantai 22. maaliskuuta 2013

Elonmerkkejä...

Pitäisiköhän pikku hiljaa alkaa jälleen herättelemään tätä blogia ja samalla käsillätekemistä jälkeen henkiin...

Vuosi Saksanmaalla alkaa olla pikkuhiljaa loppumaisillaan. Tämän vuoden ajan olen ollut ilman kankaita ja koneita, jotka ovat siis Suomessa. Neulepuikot on, ja iso kasa lankoja, mutta ne ainoat aloittamani polvisukat ovat nekin jääneet kesken...

Aikamoista hiljaiseloa on ollut käsityörintamalla siis tämä vuosi. Lähinnä olen muutamat verhot ommellut tänne sekä lyhentänyt muutamat housunlahkeet. Siinäpä ne, ei juurikaan ole mitään mainitsemisen arvoista.

Nyt sentäs on jotain valmistunut. Naapurilta sain lainaksi ompelukoneen, perusSingerin jolla ei kummoisia tehdä mutta tehdään edes kalenteriin kannet. Kivaa maatuskapuuvillaa josta valikoin hyvän kohdan etukanteen. Kansien sisällä on huopaa vielä pehmusteena, muuten nuo kannet olivat niin liurun tuntuiset että vaati mielestäni vähän jotain "vahviketta" vaikka ihanaisessa liiton kalenterissa kovat kannet olikin jo valmiina.