maanantai 11. huhtikuuta 2011

Hissukat

Kaapissa pitkään pyörineet Purot pääsivät vihdoin koukulle. Näin kevään kynnyksellä ajankohta on ehkä vähän huono, mutta tulipahan tehtyä. Pääseepähän keväälläkin kuistille lämpimin jaloin :)

Eli Ilosilmukan blogista löytyneitä  Hissukka-tossuja mukaillen virkatut ja huovutetut tossut. Koko omaan jalkaan sopiva, eli 36. Lankana Novitan Puro, sävynä Ruska. Ostettu muistaakseni joskus viime keväänä alekorista paikallisesta S-marketista. Virkkuukoukku nro 6. Lankaa kului vähän reilut 2 kerää, eli ehkä n. 110g.


Ensimmäisen huovutuksen jälkeen olivat vielä reilun kokoiset, varsinkin sivusuunnassa. Huovutettu uudestaan koneessa 40 asteen kirjopesuohjelmalla, jonka jälkeen venytysten ja virutusten myötä tossut alkoivat olla sen malliset mitä halusinkin.



 Tuossa Purossa on ihan kivat sävyt, mutta jollain tavalla pedanttina ihmisenä minua häiritsee hirveästi tossujen "eriparisuus". Kivemmat näistä olisi tullut, jos tuon langan olisi saanut aloitettu täsmälleen samasta kohtaa että värit olisivat vaihtuneet samalla tavalla molemmissa tossuissa. Mutta menee nämä kotikäytössä.




Ja mikä tärkeintä, tulipahan taas vähän virkattua noita pitkään laatikossa seisoneita lankoja pois :)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lisää hameita

Hameita tarvitaan aina. Tämän viikonlopun saldona muutama hame lisää tytöille. Ensimmäisenä esikoiselle finecord-sametista Garden Flowers -hame (Ottobre 1/10). Sama koko kuin edellisessäkin. Vaan on tämä koko sittenkin liian iso kapealle viisivuotiaalle, tämä ei kestä päällä edes paidan päälle nostettuna. Jää siis odottamaan että vyötärönympärys kasvaa.


Miehen vanhoista farkuista esikoiselle vain "suora surautus" ja kuminauha vyötärölle. Valitsi itse Hello Kitty -kuvan tuohon helmaan. Ei mikään kovin kummoinen ompelu, mutta meneepähän monen eri värisen vaatteen kanssa.




Ja samoista farkuista riitti vielä kangasta myös kuopuksen hameeseen. Ihanan pehmeäksi kuluneesta farkkukankaasta rimpsuhame. Koko n. 90cm. Menee varmaan juuri tällä hetkellä. Kuopus ei suostunut sitä unilta herättyään sovittamaan, joten tässä esittelyssä esikoisen päällä, jolle kireä vyötäröltä. Eli eiköhän tuo ole kuopukselle ihan sopiva. Rimpsu alaosassa EK:n pienipalloista ihanan pinkkiä puuvillaa.


perjantai 8. huhtikuuta 2011

Samettihame

Uuden kaavan testausta. Aikoinaan Eurokankaasta ostetusta ohuesta finecord-sametista hamonen. Kaavana Ottobren (1/10) Garden flowers koossa 104cm. Takana piilovetoketju. Kaava vastaa aika hyvin kokoa, kivannäköinen oli päällä.