lauantai 25. joulukuuta 2010

Viimeiset lahjat paljastuu paketista

Heh, tässä vielä viimeiset lahjat, joita ei voinut ennen joulua täällä blogissa julkaista.

Siskoni kanssa sovittiin, että ei lahjoja. Paitsi että hänelle kelpaisi tiskirätit :) Eli ei siis tämän kummoisempia lahjoja tullut tänä vuonna! Novitan Bambusta tuttuun tapaan nämäkin rätit.

torstai 23. joulukuuta 2010

Viime hetken lahjat

Vielä sain tänä aamuna viimeisteltyä lahjoja pukinkonttiin. Miehen mummolle lähtee joulunpunaiset tossut Novitan Temposta. Napin paikalle virkkasin valkoisesta seiskaveikasta kukat.
Ihanalle ystävälleni tein myös tossut samasta langasta. Toivottavasti lämmittävät jalkoja näillä paukkupakkasilla (meillä tällä hetkellä mittarissa -31,8c)!

Nämä tossut niputin yhteen blogini nimellä varustetulla lappusella :) Lapun toisella puolella on pesuohjeet.


Oikein ihanaa ja valkoista joulua kaikille!

toivotteleepi Mari

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulupussukat

Päiväkodin tädeille kiitos kuluneesta vuodesta - olette hoitaneet meidän lapsia hyvin! Voimia myös ensi vuodelle :)Jokaiselle tätille tein pienet pussukat, jotka täytettiin yhdessä lasten kanssa pullolleen konvehteja. Kankaita mietin pitkään, mutta tuota raitakangasta oli vielä liki 1,5m jäljellä juuri sopivan levyisenä (paneeliverhojen ompeluista jäänyttä kangasta), joten siitä sitten pussit tein. Ja onhan nuo värit niin meidän tyttöjä että. Ensimmäistä kertaa myös ompelin nuo "nimikkolaput" noihin pusseihin, mitä joku aika sitten silittelin kanttinauhaan.

torstai 16. joulukuuta 2010

Pikkujoulutunnelmissa

Meidän kylän oman pienen kerholla on tänään viimeinen miitinki ennen joulua. Pienen muistamisen halusin kaikille lapsille. Enkä tietenkään näitä ajoissa aloittanut, vaan kiireessä eilisen ja tämän aamun aikana olen näitä ommellut - mutta valmista tuli!


Ja koska lahjansaajat ovat pakettinsa nyt saaneet, paljastetaan sekin mitä kääröjen alta löytyi :)

Kaikille tytöille tein siis samanlaiset liivihameet. Kaavana liivimekon kaava SK 2/10. Leikkasin kaikki koot samantien ja surauttelin kasaan, mutta jo ommellessa totesin että hirmuisen leveä malli. Joten hoikalle kannattaa ehdottomasti kaventaa! Muuten ihan asiallisen oloinen malli. Kaikki mekot joustofroteeta, osalle pinkit ja osalle ruskeat.



Tyttöjä meillä on kerhossa siis viisi, joista kaksi on omiani. Jokaiseen liivariin tikkasin vielä tuollaisen "dalahästenin", jonka malli löytyy Ottobren kotisivuilta. Materiaalit noihin aplikaatiohin on vanhoista kierrätetyistä puuvillapussilakanoista. Lisänä pienet pätkät satiininauhaa "satulavyönä ja rintaremminä".

Ja koska kerhon ainoalle pojalle en heppamekkoa tohtinut tehdä, saa pieni mies olla "kukkona tunkiolla" :) Eli kukkopilli puseron rinnassa. Kukkoaplikaatio on kokonaan finecord-samettia. Tämän puseron kaulus epäonnistui kyllä niin pahasti kuin vain voi, mutten ehtinyt sitä enää korjata kun tänä aamuna tämän kiireessä ompelin. Korjaan vaikka tuon joskus jälkikäteen jos se häiritsee lahjansaajan äitiä kovasti ;) Puseron kaavana Ottobren Pinaatti -trikoopusero (1/10).

lauantai 27. marraskuuta 2010

Taskuvaippoja

Tilaushommeleina S-koon taskuja. Pallokuosisissa sisällä ohut luonnonvalkoinen microfleece, safari- ja norsukuosisissa coolmax.


maanantai 22. marraskuuta 2010

Arvonta päättynyt

Eilen reissustapaluun jälkeen en enää arpajaishommiin jaksanut millään ryhtyä, mutta näin ensimmäisen työpäivän jälkeen onnetar kävi kupilla - kaikkien kommentinjättäneiden kesken onnettaren isot räpylät nostivat numeron 11! Eli yhdestoista kommentti tuli rusinalta, grattis vaan :) Otatko yhteyttä osoitetietoja varten, laitan sinulle ruokalapun tulemaan!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

24/28

Tiskirättejä. Näitä tarvitaan aina, jämälangoista raidallisia rättejä on viimepäivien aikana valmistunut yhteensä kolme. Lanka Novitan Bambua (68% bambu/ 32% puuvilla), koukku 3½.


Ja näihin rätteihin loppuu tämä neljän viikon projekti, ainakin päivittäisen bloggauksen osalta. Heti huomisaamuna lähdemme loppuviikoksi reissuun, ihana miniloma ennen töihinpaluuta! Toki yhteensä reilun 700 ajokilometrin aikana ehtii ehkä virkata pylvään jos toisenkin... :) Mutta niihin palataan sitten myöhemmin! Sunnuntaina, reissustapaluun jälkeen, arvotaan. Mukavaa loppuviikkoa!

tiistai 16. marraskuuta 2010

23/28

Loppuunsaatettu työ se on tämäkin... Itseasiassa tästä viimeistelin vain langanpätkät housujen sisään, varsinaisesti villahousut on neulottu jo varmaan vuosi sitten :) Kuopukselle nämä neuloin aikanani yöhousuiksi, mutta jostain syystä villiksiä oli niin paljon ettei nämä käyttöön asti päätyneet ikinä. Ja päättelemättäkin jäivät... Nyt valmiina siis Pelson kaksinkertaisesta hahtuvasta n. M-kokoiset villavaippahousut omalla ohjeella.

maanantai 15. marraskuuta 2010

22/28

Tämän päivän superpikatyö, tummanruskeasta velourista housut oranssin liivarin kaveriksi. Käänteiset värit, lahkeeseen aplikoitu oranssista velourista tähti. Kaavaa muokattu Ottobren Vilkas -velourhousuista kapeammaksi. Koko n. 90cm.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

21/28

Koska isi lähti lumitöihin, ehti äiti vähän ommella, jopa isänpäivänä :) Tänään tuleen täyteen sadas postaus, sen kunniaksi laitetaan pieni arvonta käyntiin. Jättämällä kommentin osallistut arvontaan. Samalla olisi mukava kuulla, mitä kautta tänne eksyit! Ja tokikaan en pahastu, jos samalla liityt myös lukijakseni :) Laitetaan arvonta-aikaa 7 päivää, eli oman lomani loppuun. Palkinnoksi voittaja saa valita tämän aamun tuotoksista jomman kumman. Onnea arvontaan!

Vaihtoehto nro yksi on pieni vaaleanpunasävyinen vuoritettu pussukka. Tähän omat tyttöni valitsivat kankaat, vetoketju on kaappieni kätköistä.



Toisena vaihtoehtona on vedenpitävä ruokalappu, joka kestää 60 asteen pesun. Malliltaan lappu on iso ja tulee reilusti hartioiden päälle, eli suojaa hyvin vaatteita vaikka vähän ruokaa roiskuisikin pieneltä ruokailijalta ohi suun :) Kantattu puuvillaisella vinokantilla.



Joululahjaksi olen näitä ruokalappuja jo jonkun verran ommellut kavereiden pienille syömämiehille, tässä vähän kurkistusta samalla siis pukinkonttiin!

lauantai 13. marraskuuta 2010

20/28

Tänään kaivelin laatikosta sinne jo pitkän aikaa sitten unohtuneet liivimekon palaset. Näihin joskus yritin ommella pään- ja kädenteitä resoreilla. Muistelisin, että resorit venyivät jotenkin ylimaallisesti, jonka jälkeen purin epäonnistumisen jäljet ja hylkäsin kankaanpalaset turhautuneena laatikkoon. Nyt oli palasten vuoro päästä jälleen päivänvaloon :)

Oranssiin velouriin aplikoin tummanruskean tähden sekä kanttasin pään- ja kädentiet resoreilla. Saumat yhteen ja liivari oli valmis!


Liivimekon kaavasta ei ole muistikuvia, koko on pituutensa puolesta ehkä n. 74/80cm. Vaan hyvin mahtui vielä kuopuksen (2v9kk) päälle, joten pitäköön tähtimekon!

perjantai 12. marraskuuta 2010

19/28

Viikonlopuksi sain valmiiksi toiset mary janes -tossut, joita vieläkin pienensin edellisistä tekemistäni. Nyt ne ovat sopivat! Olen nyt tassutellut viikon verran niillä edellisillä, violeteilla tossuillani, ja käytössä nämä venähtävät vieläkin isommiksi. Joten ihan tosi napakat saavat olla näin uutuuttaan.

Lanka: Novita Tempo
Koukku: 4,5


Pssst. Sunnuntaina tulee sadas postaus täyteen!

torstai 11. marraskuuta 2010

18/28

Kun aikaisin aloittaa, ehtii paljon... Löysin eilen silityspaperille tulostamiani "nimikointilappuja", joita oli tarkoitus jossain välissä silitellä nauhoihin ja laittaa lähinnä päiväkotiin omien lasten vaatteisiin jotta tuolla tietävät mitkä vaatteet kuuluvat meille. Tänä aamuna heti kun mies oli lähtenyt töihin, kaivelin sekä puuvilla- että satiininauhaa esiin ja harjoittelin silittelemään noita. Taas yksi asia, jota teen ensimmäistä kertaa! Puuvillanauhalle silitykset onnistui hyvin, sen sijaan satiinille jäi tuollainen tummempi kalvo silityspaperin kohdalta, liekö liian kuumalla silittelin (tai liian kauan)? Seuraavana sitten testaillaan, kestääkö nämä jatkuvaa pesua päiväkotivaatteissa!

Eilen leikkasin myös valmiiksi jo kankaat pussukkaan. Vetoketjuja hamstrasin kesällä Virosta ison läjän (osta vaikka jemmaan...), nyt vihdoin jotain käyttöä niillekin! 20cm:n vetoketjun ympärille rakentui tällainen pussi Hipun loistavien ohjeiden mukaisesti. Päälikankaana paksua puuvillaa, jolla aikoinani tuunasin nämä rattaat. Ja ihka ensimmäinen merkkikin pääsi heti tuonne sivusaumaan :) Näitä pusseja ajattelin tehdä päiväkotiin täteille joululahjaksi, suklaakonvehteja vain sisään. Vaan ihan näin isoja en taida tehdä, jos suklaalla täytän, tätejä on nimittäin yhteensä 7!


Ai niin.
Hiljainen Helmi - tuo nimi tulee molempien tyttöjeni nimistä. Ajattelin, että tämä on nerokas tapa nimetä vaatteet päiväkotiin, menee molemmilla samat vaatteet yksillä nimikoinneilla! Pidempään olen jo miettinyt että muuttaisin blogini nimen tälle samalle nimelle, saa nähdä jaksanko jossain välissä sen tehdä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

17/28

Pitkästä aikaa muutama vaippa! Kaksi S-kokoista sisävaippaa kiinteillä imuilla (bambufrotee ja bambufleece). Ulkopinta velouria, sisäpinta bambufleeceä. Applix -tarrakiinnitys.


Ja vielä samat vaipat sisältä ja ulkoa aukaistuna.

tiistai 9. marraskuuta 2010

16/28

Aplikoinnit jatkuvat ainakin vielä tämän päivän. Ensimmäistä Hello Kitty -aplikaatiota tehdessäni leikkasin "kaiken varalta" tuplana kaiken, eli valmiit palat tukikankaiden kera odotti. Koossa 104cm valmistui liivimekko Nanson trikoosta ja palasesta joustofroteeta.


En ollut ihan vakuuttunut kaavasta kun mekko valmistui, mutta mallin päällä tuo sitten kuitenkin vaikutti ihan kivalta!



Liivimekko: Ottobre 6/10 (Minnie liivihame)
Nanson trikoo: Eurokangas

maanantai 8. marraskuuta 2010

15/28

Koska eilinen aplikaatio onnistui yli odotusten, olihan sitä pakko sitten kokeilla jo jotain vähän haastavampaa :) Esikoinen sai valita värit tulevaan joustofroteiseen mekkoonsa (tästä johtuen mielenkiintoisen värikäs yhdistelmä...) sekä kuvan minkä haluaisi (My little pony). Aikamoista väkertämistä oli tuo hännän ja harjan turaaminen, mutta ihan tyytyväinen olen. Hurjasti vain tukikangasta joka väliin, niin eipähän kankaat kierrä!


(Ainoastaan ihan hitusen ärsyttää tuo turvan "kulmikkuus", sen kun olisin saanut onnistumaan vielä hieman pyöreämmäksi. Mutta en jaksanut alkaa purkamaankaan).


Mekko: Ottobre 6/07 (Tilda trikoomekko/muokattu)
Housut: Ottobre 7/09 (Saimi velourhousut/muokattu)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

14/28

Puolessa välissä ollaan! Pitkään olen halunnut oppia aplikoimaan, nimenomaan joustaville kankaille. Tuntuu, että aina kankaat kiertää ja vääntää joka suuntaan, enkä ole löytänyt riittävän vahvoja tukikankaita. Kävin viime viikolla täydentämässä Kuopion Napissa ja Nauhassa pikkutarpeita (kuminauhaa, vetoketjuja yms. pikkusälää), samalla ostin vielä kokeiluun kiinnisilitettävää ja irtirevittävää tukikangasta. Johan alkoi onnistumaan! Mietin jonkun aikaa riittävän helppoa harjoitusaplikaatiota (eli ei hirmuista määrää pientä kuviota, kuten esikoisen toivomassa Helinä-keijussa...). Lopulta päädyin kuopuksen rakastamaan "kisuun". Tässä elämäni virallisesti ensimmäinen onnistunut aplikaatio ilman, että kankaat kiertää yhtään :)


Ihan tyytyväinen en ole kaikkiin kulmiin jne. (mitkä oikein korostuvat erivärisessä tikkauksessa), mutta selkään taputan itseäni siitä syystä, että ylipäänsä sain edes tällaisen aikaiseksi.

Aplikaatio tuli keskelle rintaa vaaleanpunaraitaiseen mekkoon kuopuksen toivekankaasta. Raidallisen joustofroteen siskoni löysi joskus Eurokankaasta. Resorit on kirkkaanvalkoiset. Koko pienin mitä kaavasta löytyy eli 92cm. Eli isohan tämä on vielä meille!



Mekko: Ottobre 6/09 (Mocking bird - helmaa muokattu lyhyemmäksi)

lauantai 6. marraskuuta 2010

13/28

Tätä on tehty kuin Iisakin kirkkoa konsanaan... Ajatuksena oli tehdä itselle sellainen huopaveska, joka olisi oikeasti huopunut jämäkäksi. Kaapista löytyi iso kasa aikoinaan Napista ja Nauhasta eurolla/kerä ostettua 100% huopuvaa villalankaa, jonka arvelin hyvinkin sopivan tähän hommaan. Vähän liian karkeaa mihinkään vauvanpeittojuttuun tai villahousuihin, mutta juuri sopivaa pesukonehuovutukseen. Uusimman Novita -lehden innoittamana virkkasin kiinteillä silmukoilla päiväkausia järjettömän kokoiselta tuntuvaa kassia. Sille säkille naureskeli jo yksi jos toinenkin lähipiiristä, minä vakuuttelin sen kyllä kutistuvan pesussa. Tästä lähdettiin:


(Virkkasin silmukat vain etureunasta ja lopuksi käänsin kassin nurin, minusta tuo "nyppypinta" on niin kaunis). Kassin koko ennen huovutusta n. 50cm x 40cm).

Ja sitten ei kun huovuttamaan! Suurin toivein (tämä oli elämäni ensimmäinen pesukonehuovutus) säkki parin pyyhkeen kera 40 asteen kirjopesuohjelmalle. Jännityksellä luukku auki, kassi esiin ja - ei mitään. Ainoastaan hitunen huopumista oli havaittavissa, ei muuta. Edelleen minulla oli iso ja lötkö nyssäkkä. Heti uudestaan 60 asteen pesuun yötä vasten. Aamulla taas ryntäsin koneen luukkua nykimään. Nyt meinasi jo epätoivo iskeä. Vieläkään ei kunnollista huopumista. Mietin pesuaineet, meillähän on käytössä ollut vain pesuaineita, joissa on saippuaa alle 5% (kestovaippojen vuoksi). Löysin vielä pikkuisen kaapista enemmän saippuaa sisältävää ainetta, joskos se sillä huopuisi enemmän? Uudestaan eri pesuaineiden kanssa 60 asteen pesuohjelmalle. Ja ei taaskaan! Nyt alkoi jo ärsyttämään ihan toden teolla. Kaivoin pesukorista yhden valkoisen lakanan, ja tyrkkäsin sen tuon villasäkin kanssa 90 asteen valkopesuun. Jos nyt, niin ei koskaan!

Ja ei sitä "koskaan" sitten tullut koskaan. Koska edelleenkään kassi ei ole tätä kummoisempi... En saanut sitä kunnolla huopunutta villakassia itselleni, jääköön tämä vaikka kierrätyslehtien kantokassiksi :) Pystyssä tuo kassi kestää juuri ja juuri, kun sen tukee sisältä päin. Ei puhettakaan, että tämä olisi sellainen "napakka" ja "topakka", mitä yritin tehdä. On muuten vähään aikaan ensimmäinen ja viimeinen huovutustyö, mitä aion tehdä!


Huovutettuna kassin lopullinen koko on n. 42cm x 32cm.

Ohje: Novita Talvi 2010 (muokattu)
Lanka: Gjestal Naturgarn no.1 (100% villaa)
Koukku: 8

perjantai 5. marraskuuta 2010

12/28

Eilisillan ja tämän aamun viimeistelyn jälkeen tämän päivän työksi kuitattakoon nämä tossut itselleni :) Useammalla olen näitä nähnyt käytössä ja kovasti ihastunut, joten olihan nämä tehtävä. Jonkun verran muokkasin ohjetta, silti näistä tuli aavistuksen verran isot minulle. Silti hirmu nopeat ja kivat oli tehdä pylväillä, valmistuivat yhdessä hujauksessa. Näitähän voisi tehdä vaikka joululahjaksi...


Ohje: alkuperäinen löytyy täältä
Lanka: Novita tempo
Koukku: 4½

torstai 4. marraskuuta 2010

11/28

Pienet NB-kokoiset villahousut pienelle vauvalle. Yksinkertaista Pelson hahtuvaa, neulottu 3,25 puikoilla. Kaava oma.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

10/28

Kauhean huono kuva, mutta tämän päivän loppuunsaatettu työ on villainen bactus -huivi aina oikein -neuleella. Tämä on aloitettu jo viime talvena, mutta jostain syystä oli jäänyt joitain kymmeniä senttejä vaille valmiiksi. Nyt se on valmis, tulevaa talvea varten :)


Lanka: Novita Stone luxus (100% villaa)
Puikot: 4½

tiistai 2. marraskuuta 2010

9/28

Vaikka ajattelin, että nyt siirryn jo pienempiin vaatteisiin, oli yksi kaava vielä kokeilematta. Nana - neulemekon kaavassa koot lähtivät vasta 128cm alkaen, joten sellainen tässä nyt on. Ohuesta raitatrikoosta tunika tai mekko, ihan miten tätä haluaa nimittää. Alunperin kaava oli tehty paksummalle neulokselle, saa nähdä miten ohkainen trikoo toimii. Malli on aika kapea, samoin pääntie oli kaavan mukaan tehtynä aika pieni. Pitää sitä seuraavan kerran vähän suurentaa. Helma on tulppaaninmuotoinen, rinnan kohdalla rypytyksiä. Aika kiva kaava, harmi kun ei ole kaavoitettu pienemmille!


Mekko: Ottobre 6/08 (Nana neulemekko)

maanantai 1. marraskuuta 2010

8/28

Jahas. Se on sitten marraskuu. Ensimmäinen viikko takana, kolme vielä jäljellä, ennenkuin on pakko palata takaisin töihin... Huoh.

Tänään tein esikoiselle hänen omasta toivekankaastaan mekon. Paksun trikoon ostin viime kesänä Virosta Abakhanilta, väri ei ole ihan minun makuuni mutta tyttö valitsi kankaan sen vuoksi, että hänen omalla "Arja-vauvallaan" on samantyyppisestä pallotrikoosta myös mekko!


Elämäni ensimmäistä kertaa tein kuminauharypytyksen. Eikä se ollutkaan niin vaikeaa kuin olin pelännyt! Kauhean kaunis tuo ei ole läheltä tarkasteltuna, mutta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta :)


Mekko on mielestäni ihan kivan mallinen, mutta seuraavaa kertaa ajatellen kaavaa saa kaventaa reilusti hoikalle lapselle. Nyt ompelin mekon koossa 104cm, ja kasvun varaa on joka suuntaan reilusti (tytöllä normaalistikin 104cm käytössä). Sivusuunnassa mekko on hirmuisen leveä, myös hihat ovat pitkät. Ja kaula-aukon resoria saa ensi kerralla edelleen lyhentää reilusti, nyt resorin pituus 40cm (kaavalta mitattuna kaula-aukon pituus 51cm). Mutta onpahan käyttöikää reilusti ensi keväälle päiväkotiin!


Mekko: Ottobre 6/08 (Pine green mekko)

perjantai 29. lokakuuta 2010

7/28

Ja "sunnuntain" ompelut :) Edelleen sama materiaali ja kaavat, tälläkertaa roosanvärisestä joustofroteesta.


Paita: Ottobre 6/08 (Tania T-paita)
Legginsit: Ottobre 6/08 (Taija legginsit)


Mekon alle puettavien pitkähihaisten ja -lahkeisten alusvaatteiden värit ovat liki täsmälleen samat kuin tunikassa olevat pallot. Mekosta löytyy sekä limenvihreää, vaaleansinistä että roosaa palloa, kun tarpeeksi tarkasti katsoo :) Ihanan värikästä perusvaatetta arkeen.


6/28

"Lauantain" työ: samaisen Emma -pallotunikan alle pitkähihainen paita ja legginsit, nyt vaalean limenvihreästä joustofroteesta. Toteutus ja koko täsmälleen sama kuin sinisissäkin. (Pahoittelen erittäin huonoa kuvaa, jostain syystä kamera ei suostunut tarkentamaan oikein millään näihin).


Paita: Ottobre 6/08 (Tania T-paita)
Legginsit: Ottobre 6/08 (Taija legginsit)

5/28

Nyt fuskaan hitusen. Aloitin tämän päiväisen työn jo eilisiltana, ja lopettelin tänä aamuna Pikku Kakkosen ja Muumien aikana. Kerralla tässä on nyt sitten koko viikonlopun työt, ei paineita tehdä mitään valmiiksi asti. Ainoastaan jos aika ja voimavarat riittää :) Eli tässä tämänpäiväinen, perjantain aikaansaannos: Emma -pallotunikan alle puettavaksi pitkähihainen aluspaita ja legginsit lemmikinsinisestä joustofroteesta. Eskarilaisen kokoa 128cm. Paidan kaulukseen en ommellut nyt erillistä resoria, vaan saumavarat on ainoastaan taitettu nurjalle ja ajettu peitetikillä päältä. Näin kauluksesta tuli riittävän ohut mekon alle.


Paita: Ottobre 6/08 (Tania T-paita)
Legginsit: Ottobre 6/08 (Taija legginsit)

torstai 28. lokakuuta 2010

4/28

Violetti teema jatkuu :) Ohuesta vakosametista tunika, jossa iso vinokantilla kantattu pääntie. Helma pussittaa mukavasti kuminauhan avulla. Koko 128cm, toivottavasti ilahduttaa pientä esikoululaista, jolle sen ompelin!


Taskuissa on vastalaskokset sekä kuminauha, näihin mahtuu jemmaamaan aarteita!


Kauluksen kantti meni tuossa kaarteessa vähän huonosti, peittely-yritys tehty silkkinauhan ja napin avulla...

Seuraavat työt jo suunnitteilla mekon kankaan pienten pallojen tiimoilta...

Mekon kaava: Ottobre 4/10 (Emma pallotunika)
Materiaalit: Vakosametti Eurokankaasta

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

3/28

Nyt on jo laiska olo - edelleen samat langat ja tällä erää jopa sama toteutus, ainoastaan koko eroaa eilisestä - nyt 104cm (ja huomattavasti siistimmin tehty virkkauskoriste rinnassa!).

tiistai 26. lokakuuta 2010

2/28

Koska kaikissa koneissa oli jo valmiina violetit/vaaleanpunaiset langat, jatkoin samoilla kankailla. Tänään Tilda-trikoomekon kaavalla valmistui tunika koossa 110cm. Tummanvioletti joustofrotee, pinkit resorit. Rinnassa pikaisesti virkattu pinkki koriste, joka on ihan ruttuun ommeltu tuohon rintaan... Totesin että vyötteessä suositeltu 4,5 virkkuukoukku oli aivan liian paksu tuolle langalle!

maanantai 25. lokakuuta 2010

1/28

Huoh. Hävettää ihan palata blogin ääreen, niin luvattoman pitkä aika on edellisestä postauksesta... Mutta elämä ei aina mene niikuin haluaisi, ja käsityöt ovat olleet ehdottomasti se, joka on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Mutta nyt elämä rauhoittuu neljäksi viikoksi, ihana lepotauko kaiken kiireen keskelle syksyn pahimpaan kura-aikaan :) Sijaisen onnea, olla katkolla töistä...

Tein itselleni lupauksen. Yksi valmis käsityö jokaisena päivänä. Eli kun paluu takaisin töiden pariin koittaa, 28 valmista asiaa pitäisi olla. Tämä on oma pieni salainen joulukalenterini, ennenkuin se pahin sesonki alkaa! Tavoitteet ovat kovat, mutta aioin olla itselleni myös armollinen - jos valmista ei tule, aikani on vienyt ne kuitenkin elämäni tärkeimmät asiani: omat lapset <3

Ensimmäisen päivän työ valmis. Kuopukselle tummanvioletista joustofroteesta housut, kaavana Vilkas-velourhousut Ottobresta. Koko 90cm. Ei mitään järin ihmeellistä, mutta käyttövaate on aina tarpeen!


Kenellä on päällään jotain oranssia?

Väliin jotain vanhaa, mikä on jäänyt bloggaamatta. Tämän jälkeen alkaa oma kuukausihaasteeni. Kuopuksen päiväkodissa vietettiin syyskuussa oranssia kuuta. Loppukuusta perjantain teema oli "kenellä on päällään jotain oranssia"? Ja koska kaapista ei löytynyt mitään oranssia, oli katse käännettävä kangasvaraston puoleen. Eurokankaasta ostin joskus loppukesästä herkullista oranssia flanellia, joka suorastaan huusi päästä mekkoon. Mekon alushame on babycord -samettia. Mekon alle puettavaksi ompelin vielä sammaleenvihreät joustofroteiset legginsit, joiden sävy on täsmälleen sama kuin mekosta löytyvä vihreä. Tuohon vyötärön poikkisaumalle ajattelin alunperin vielä lisätä vihreän tai valkoisen samettinauhan, mutta on jäänyt lisäämättä kun sitä ei samantien kaapista löytynyt...


Mekko: Ottobre 4/06
Legginsit: SK 1/09

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Pientä päällepantavaa

Pitkästä aikaa, kuopuksen nimipäivän kunniaksi näpertelin eilen aamulla jämätilkuista pienet hihattomat hellemekot tyttöjen "beibeille". Suurin homma näissä oli lienee se aloitus... Materiaalina trikoo, takana tarrakiinnitys.


Ja jatkotilaus seurasi välittömästi. "Äiti, Arja (esikoisen beibbarin nimi...) tarvitsisi myös yöpuvun. Ja toisen mekon, ja housut, hatun..."