sunnuntai 7. marraskuuta 2010

14/28

Puolessa välissä ollaan! Pitkään olen halunnut oppia aplikoimaan, nimenomaan joustaville kankaille. Tuntuu, että aina kankaat kiertää ja vääntää joka suuntaan, enkä ole löytänyt riittävän vahvoja tukikankaita. Kävin viime viikolla täydentämässä Kuopion Napissa ja Nauhassa pikkutarpeita (kuminauhaa, vetoketjuja yms. pikkusälää), samalla ostin vielä kokeiluun kiinnisilitettävää ja irtirevittävää tukikangasta. Johan alkoi onnistumaan! Mietin jonkun aikaa riittävän helppoa harjoitusaplikaatiota (eli ei hirmuista määrää pientä kuviota, kuten esikoisen toivomassa Helinä-keijussa...). Lopulta päädyin kuopuksen rakastamaan "kisuun". Tässä elämäni virallisesti ensimmäinen onnistunut aplikaatio ilman, että kankaat kiertää yhtään :)


Ihan tyytyväinen en ole kaikkiin kulmiin jne. (mitkä oikein korostuvat erivärisessä tikkauksessa), mutta selkään taputan itseäni siitä syystä, että ylipäänsä sain edes tällaisen aikaiseksi.

Aplikaatio tuli keskelle rintaa vaaleanpunaraitaiseen mekkoon kuopuksen toivekankaasta. Raidallisen joustofroteen siskoni löysi joskus Eurokankaasta. Resorit on kirkkaanvalkoiset. Koko pienin mitä kaavasta löytyy eli 92cm. Eli isohan tämä on vielä meille!



Mekko: Ottobre 6/09 (Mocking bird - helmaa muokattu lyhyemmäksi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti