sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Pientä päällepantavaa

Pitkästä aikaa, kuopuksen nimipäivän kunniaksi näpertelin eilen aamulla jämätilkuista pienet hihattomat hellemekot tyttöjen "beibeille". Suurin homma näissä oli lienee se aloitus... Materiaalina trikoo, takana tarrakiinnitys.


Ja jatkotilaus seurasi välittömästi. "Äiti, Arja (esikoisen beibbarin nimi...) tarvitsisi myös yöpuvun. Ja toisen mekon, ja housut, hatun..."

perjantai 18. kesäkuuta 2010

"Aikuisten juttuja"

Hiljaiseloa on käsityösaralla ollut... Touko- ja kesäkuu on menneet sellaista kyytiä eteenpäin niin työ- kuin kotipuolessa, että koneet ovat saaneet pölyttyä rauhassa. Tiskirättejä olen virkannut kerroksen silloin, toisen tällöin, mutta ompeluhuoneeseen asti en ole ehtinyt aikoihin. Eilen illalla oli lasten päiväkodin kevätjuhlat, aiemmin virkkaamani tiskirätit saivat pikaiset kääreet ympärilleen. Esikoinen (4v.) piirsi kortit ja tädit olivat otettuja pienestä kiitoksesta. Tänä aamuna yksi työntekijä jo kehui rättiä kovasti, oli heti ottanut sen käyttöön. Kuulemma hänen oma poikansa oli vain ihmetellyt ääneen, että "miten sinä äiti raaskit tuota käyttää kun se on niin hienon värinen?!"


Itsellä vaatekaappi on kovin tylsän näköinen, pitkään aikaan en ole ehtinyt vaatekaupoille. Ja koska nyt itse vietän sairaslomaa vasen jalka kipsissä onnettoman sattuman vuoksi, olen ollut kykeneväinen tekemään hommia ainoastaan oikealla jalalla. Siis ompelukoneen kaasupolkimella :) Eilen aamulla tuli vihdoin inspiraatio itselle ompeluun. Kaava on ollut pitkään mielessä, nyt pääsi vihdoin totetutuksen asteelle. Ottobren Bohemian-tunika (5/09), kankaat Eurokankaasta. Eilen valmistui edessä oleva vihreäsävyinen tunika, tänään aamusta samalla kaavalla tehty ruskeasävyinen vähän pidemmällä helmalla ja eritavalla toteutetuilla kuminauharypytyksillä pään- ja kädenteillä.

Vihreäkukkainen kangas on Eurokankaasta pakalta jokunen vuosi sitten ostamani paksu trikoo (4€/m), josta piti tulla imetyspaita. Vaan ei tullut. Pääsi tunikaksi. Ruskea on myös EK:sta, ohutta viskoosimaista neulosta palalaarista. Varsinkin vihreästä tykkään kovin, on varmasti kesällä aika mukava legginsien kanssa kotipaitana.



Ja lopuksi... Toukokuun lopussa kävimme työmatkalla Tallinnassa. Sen verran oli aikaa "shoppailuun", että Karnaluksillehan sitä oli rynnättävä. Ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa, ja kyllä veti putiikki mamman vähän hiljaiseksi. Aivan käsittämätöntä, tuonne on pakko päästä uudelleen kesälomalla! Samalla kävin myös vastapäätä olevassa Abakhan -kangaskaupassa, ja tuliaisia itselle tarttui mukaan reilusti. Ihan takana on kahta eri villakangasta, oikealla kolmea herkkuväristä joustofroteeta ja vasemmalla ruskea-vaaleanpunaraidallista trikoota. Nämä siis Abakhanilta, loput Karnaluksilta, josta mukaan tarttui iso läjä bambulankoja, ompelu- ja kreppilankoja, koneneuloja, nappeja, nauhoja, tukikangasta, ompelumerkkejä, ompelukoneen puolia... ja kaikki sen verran edullisesti, että kannatti mielestäni raahata ne Suomenlahden toiselta puolelta :)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivänä 2010

Viime aikoina olen vihdoin saanut tartuttua noihin kaapissa pitkään majailleisiin bambulankoihin. Hamstrasin jossain vaiheessa kuopuksen vaipatusta alekoreista Novitan Bambua vähän joka väriä, tarkoituksena oli neuloa tai virkata noita bambuisia imuläppiä vaippoihin. Vaan tekemättä jäi, niinkuin moni muukin asia...

Sen sijaan sain joku aika sitten hirmuisen innon kokeilla myös langasta tehtyjä tiskirättejä. Moni niitä on kehunut ja monissa blogeissa olen niitä ihastellutkin, mutta aikaiseksi en ole saanut aiemmin aloitettettua. Nyt kaivoin virkkuukoukut esiin, ja ihan peruspylväillä olen noita lankakeriä alkanut joutoaikoina virkkailemaan tiskiräteiksi. Peruspylväillä nämä syntyvät nopeaan, ja ilmettä tulee hieman reunusten väriä vaihtamalla.


Ylläolevat omaan käyttöön, allaoleviin kokeilin hieman erilaisia reunuksia. Nämä ja vielä yksi lisää, niin sitten on päiväkodin henkilökunnalle kevätkiitokset meidän lasten hoidosta valmiit :) Näihin pitäisi jonkunnäköiset vyötteet tai laput vielä tehdä, jotta saajille olisi käyttötarkoitus selvillä. Toivottavasti käyttöön pääsevät! Näissäkin lankana Novitan Bambu, koukku 3½ ja 4.


Ja vihoviimeisenä, se kaikista rakkain asia tälle päivälle. Omien pienten kädenjälkieni äidilleen tekemät lahjat. Paperimassasta tehdyt jääkaappimagneettikukat oli pakattu pieniin, paperista taiteltuihin lahjarasioihin joiden päälle oli vielä painettu pienet kädenjäljet. Voiko onni olla täydellisempää?


Onnea kaikille muillekin äideille !


keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Toisenlaiseen juhlaan

Viimeksi mustaa, tällä kertaa pinkkiä :) Hautajaismekkojen jälkeen on vähän toisenlaiset ompelut olleet työn alla. Esikoinen täyttää toukokuun 7. päivä kokonaiset neljä vuotta. Toiveena oli keijumekko juhliin. Tämä projekti oli jo pidempään mielessä, mutta hautajaiset sotkivat kuviot. Nyt olen ollut kolme päivää kotona hoitamassa sairaita lapsia, ja kummasti tämäkin mekko valmistui! Maanantaina kävin lääkärireissun yhteydessä Eurokankaasta kankaat, tiistaiaamuna piirsin kaavat ja leikkasin kankaat, ompelin suurimman osan ja tämän päivän olen viimeistellyt mekkoa käsin ompelemalla.

Idea mekkoon lähti joku aika sitten, kun näin vastaavanlaisen mekon Kuopion Carlsonilla. Olisikohan ollut Kinderitin mekko, jonka hintalapussa oli melkein 70€:n verran numeroita. Eikä ompelujälkikään ollut mikään kovin kummoinen, millä hintaa olisi selittänyt... Eurokankaasta 65cm vaaleanpunaista satiinia, 60cm luonnonvalkoista sifonkia sekä 20cm vetoketju maksoivat hitusen yli 8€ ja ruusut etukaarrokkeen alaosaan löytyivät hilpelaatikosta. Alkuperäisessä mekossa tuossa edessä oli satiinirusetti.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Juhlista ikävimmät

Nämä mekot valmistuivat tytöille jo viime viikon sunnuntaina, mutten pystynyt bloggaamaan tätä aiemmin, en ennen eilistä jolloin mekot olivat käytössä. Papan hautajaisiin tein molemmille tytöille mekot uusimman Ottobren mekon kaavalla. Alkuperäisessä mekossa on lyhyet hihat ja hieman eri tavalla toteutettu helma, näihin kohtiin tein omat muutokset. Pidensin alushelmaa, ja tein lyhyiden hihojen sijaan 3/4-hihat. Hitunen pitsiä kaula-aukkoon sekä helmaan.