perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nallukan pallukka

Turkoosia joustofroteeta oli ihan pienen pieni hitunen enää jäljellä, suuri sen verran että siitä kuopukselle yhden mekon vielä surautti. Resoriin ja aplikaatioon halusin ehdottomasti tummanruskeaa, siitä se ajatus sitten lähti nalle -aiheeseen :) Lisää houkuttavuutta tälle hain ihan selvästi tuolla vaaleanpunaisella sydämenmuotoisella ilmapallolla - varma keino saada kuopus hyväksymään tämä päällensä!


Sama tuttu kaava kuin aiemminkin, sama koko edelleenkin. Mihinkäs sitä hyväksihavaitsemaansa enää vaihtamaankaan :)  Hihat tein kuten aiemminkin, eli ihan vain käänteillä. Antaa resoreiden olla vaan pääntiellä, sinne ne onnistuu!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Prinsessamerihevonen

Eilinen oli niin kiire päivä, että yksi mekko kyllä valmistui mutta bloggaamaan sitä en ehtinyt. Tässä siis tulee.

Esikoinen toivoi prinsessaa. En mieluista prinsessa-aihetta löytänyt, joten sai merihevosen, josta tuli sitten "prinsessamerihevonen" kruunun kanssa :)  Kelpasi kuulemma, mutta vähän pahaa pelkään ettei ihan kuitenkaan. Voi olla että joudun vielä prinsessaa työstämään, jatkan siis sopivan kuva-aiheen etsintää...



Mekko tehty jälleen Tilda trikoomekon muokatulla kaavalla, materiaali sekä aplikaatiot joustofroteeta. Niinkuin kuvasta näkyy, niin leveyttähän tuossa on edelleenkin enemmän kuin reilusti. Toisaalta, ehkä nämä menee vielä hyvin muutaman vuoden päästä tunikoina :)

Tähän mekkoon sain jopa leikattua jo caprikankaatkin valmiiksi (samaa marjapuurojoustista kuin merihevonenkin), mutta en jaksanut enää vaihtaa koneeseen violetteja lankoja toisenvärisiin.

Hitusen väsynyt aamuposeeraus...

Tähän mekkoon tein vähän erilaiset hihansuut. Aiemmin olen vain huolitellut käänteet nurjalle, nyt kanttasin ne samalla resorilla kuin kauluksenkin. En ole noihin oikein tyytyväinen, voi olla että on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tällä tavalla nämä hihansuut toteutan. Ehkä tuohon olisi pitänyt laittaa vähän leveämpi sekä tiukempi resori että se olisi ollut nätimpi? Nyt se lörpöttää kummallisesti...


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Lisää perhosia

Nyt tein sen, mitä oli ajatellut etten ainakaan tee - eli tein saman kuvan kahteen eri vaatteeseen :)  Kyseessä on tietenkin ihanan kesäinen perhonen. Ajatus lähti kun esikoisen oranssiin mekkoon leikkasin perhosen siipiä turkoosista joustofroteesta. Leikkasin kerralla koko siiven, josta "uloimman" kerroksen käytin aiemmin tekemääni mekkoon. "Sisempi" siipi jäi sivuun, josta tulikin sitten pohja kuopuksen mekkoon. Tähän tuli vähän yksinkertaisempi perhonen, en jaksanut enää lisätä tuon siiven ympärille sitä toista kerrosta. Toimii mielestäni ihan noinkin.


Malli on jälleen omiin tarpeisiin sopivaksi muokattu Tilda trikoomekko (Ottobresta), koko 92cm. Materiaalina ihana auringon/mangonkeltainen joustofrotee (Virosta). Tätäkin joustista olen marinoinut pitkään ja hartaasti, vihdoin pääsee käyttöön.

Koko aplikaatio myös joustistilkuista. Resoriksi valikoitui ihana turkoosi, yhdistettynä keltaiseen on oikein pirteän värinen! Ja koska kuopuksella on lastenohjelmat kesken, ei suostunut kuviin. Kuvattu siis ihan vain tylsästi lattialla!


Ja tähän on suunnitteluasteella tietenkin turkoosit legginsit...

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Sydänkäpyselle

Koska esikoiselle ompelin jo sydänmekon, oli kuopuksenkin tietenkin saatava sellainen. Välillä ihan rasittaa, kun tyttöjen on saatava aina samanlainen mikä toisellakin on. Tuntuu välillä, että kateus on kantava voima, mutta päätin nyt kuitenkin tehdä toisenkin sydänmekon. 


Tällä kertaa toteutus oli hieman erilainen. Nyt päällekkäin kahta erisävyistä sydäntä joustiksesta. Ja itselleni taas muistutus aplikoinnista, että se kannattaa ehdottomasti aloittaa kärjestä eikä sivun keskeltä jos meinaa saada suoran kärjen... Nyt kun aloitin sivulta, veti sydämen kärki ompelusuuntaan sellaisen loivan kurvin eikä siitä tullut niin suora kuin olisin halunnut.



Kuopukselle vaihtui mekkokaava. Vaikka "Mockingbird" kiva kaava onkin, ei se kuitenkaan ihan parhaiten istuva malli ole meidän lapsille. Vihdoin myös kuopus on kasvanut 92cm:n kokoon (onhan ikääkin jo huimat 4 vuotta!) ja sain tehtyä lempparikaavallani "Tilda trikoomekko" mekon myös pienemmälle neidille. Tosin kaavaa sen verran jälleen muokkasin, että jätin sivuilta saumavarat pois ja pidensin helmaa sekä lyhensin hihat.

Tuli varsin mukava malli. Tytöt on jo valinneet itselleen hyllyistä kankaita ja esittäneet runsaasti erilaisia kuvatoiveita, minkälaiset mekot vielä heille pitäisi ommella. Esikoinen sanoi eilen, että hän on tyytyväinen vasta kun on saanut kymmenen mekkoa... Saa nähdä toteutuuko toive. Kankaita nyt ainakin olisi varmasti siihen kymmeneen mekkoon! 

Se hyvä puoli tässä mallissa on, että tuo 92cm koossa tehty mekko mahtuu myös 115cm pitkälle esikoiselle oikein hyvin leveydestä, helma on sellainen lantiopituinen "tunikamitta". Joten varsin pitkäikäisestä mekosta tässä on kyse. Siinä mielessä näitä voisikin vaikka tehdä sen verran kuin inspiraatiota riittää!





(Jälkikirjoitus:  kesken mekon kuvauksen oli kuopuksen aivan pakko suorittaa operaatio "varpaidenvälinöyhtän puhdistus"... Oli sen verran keskittynyt puuhaan että oli pakko vielä ikuistaa toimitus! Minun ihanan neuroottinen neljävuotias sydänkäpyseni <3)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Päivänkakkara




Mekkotehtailu jatkuu. Esikoiselle aiemmin valmistuneet mekot oli todellakin liian suuria, nyt tein tämän mekon 110cm (ilman saumavaroja ja pidemmällä helmalla). Paljon parempi, mutta kyllä tässäkin vielä kasvunvaraa riittää...




Materiaali tällä kertaa ruohonvihreää joustofroteeta. Neiti toivoi kukkaa, ja tähän vihreään valikoitui väriensä puolesta ehdottomasti päivänkakkara. Aplikointi on tehty myös kokonaan joustofroteetilkuista. Vaan olipa taas työlästä noita terälehtiä tikata, ei auttanut vaikka suurenti niitä, silti niissä riitti haasteita!

Muuten rakastan tätä vihreää väriä kovasti. Saa vaan nähdä pääseekö tämä kovinkaan usein käyttöön, tuntuu että meillä melkein kaikki muut paitsi vaaleanpunaiset, violetit ja kimaltavat vaatteet jää kaappiin seisomaan. Tähän teen vielä jossain vaiheessa valkoiset legginsit/caprit kaveriksi.  Ja huom - silitin valmiin mekon kuvaan! On jo ihan eri näköisesti viimeistellyn näköinen kuin aiemmat ryppyruntut... :)

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Herkkuhetki

Vielä lisää valmiita tälle päivälle... Kuopus ihastui suunnattomasti jossain blogissa aplikoituun muffinssiin. Sellainenhan siis piti tehdä. Mekko samalla kertaa leikattu kuin  auringonkukkamekkokin, nyt värinä hento vaaleanpunainen. Muffinssi on aplikoitu velourista. Idea strösseleistä on törkiästi varastettu siitä blogista, josta neiti tämän bongasi. Valitettavasti idea jäi silloin vain mieleen enkä muista enää keneltä tämän idean nappasin. Kiitos siitä huolimatta!

Laitoin tuohon muffinssin alaosaan niminauhankin. Tilasin noita aikoinaan englannista lähinnä päiväkotiin tekemiini vaatteisiin. Meillä on pieni päiväkoti, jossa kaikki tuntevat kaikki mutta vaatteet menivät silti sekaisin. Tilasin kerralla nipun noita "Hiljainen Helmi" -nauhoja - samalla ne ovat paitsi tekijänsä merkki valmiiseen vaatteeseen, myös niminauha meidän molempien tyttöjen vaatteisiin. Onhan tuossa molempien neitien toiset nimet. Kelpasi päiväkotiin!

Ja voi apua että voikaan ihminen olla laiska tuon silittämisen suhteen... Näkyypä taas tuossa mekossa ikävästi se etten jaksanut silittää sitä kuvan ottoa varten...

Auringonkukka

Kuopukselle valmistui oliivinvihreästä joustiksesta myös kesäksi mekko. Edessä joustofroteesta aplikoitu auringonkukka.

Tässä sitten olikin ongelmana saada kaikki nuo kukan terälehdet tasakokoisiksi. Olivat sitä vielä leikatessa, aplikoinnin jälkeen eivät... Hurrrrjan vaikeaa oli tuollaisten pientenpienten terälehtien ompelu, ensi kerralla teen varmasti isommat!


Itse mekko on tehty Ottobren Mocking Bird -yömekon kaavalla hieman sitä muokaten. Koko 92cm. Leikkasin näitäkin kerralla pari eriväristä, joten toinenkin mekko luvassa (melkein valmiina!).

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Perhosia ilmassa




Tämän lyhythihaisen mekon kaavat leikkasin samalla kuin eilisenkin mekon. Eli kahdet kankaat päällekkäin ja sakset heilumaan :)  Laiskuudesta saa maksaa
(eli siitä kun yritin oikoa yhdessä työvaiheessa ja tehdä kerralla useammat vaatteet) - kaavahan oli aivan liian iso esikoiselle. Eli tässäkin on kasvunvaraa jonkun verran.


Mekko on oranssia joustofroteeta (Virosta). Edessä on aplikoituna kesäinen perhonen. Aplikointi myös joustofroteeta.

Kaulus on kuvassa tosi hassusti, oikeasti se on ihan suora :)  Se mikä tässä jäi vähän harmittamaan, on tuon perhosen aplikointi. Tuossa vaaleanpunaisten kohtien kanssa oranssi alalanka työnsi jatkuvasti läpi, enkä saanut koneen säädöillä mitään eroa aikaisempaan. Muiden värien kanssa vastaavaa ongelmaa ei ollut, mutta tuossa perhosen siivessä erottuu ikävästi tuo oranssi.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kesä tulee...




Hiljaiselon jälkeen yritän vähän taas aktivoitua. Viime aikoina olen tehnyt käsitöitä melko vähän (jostain syystä homma ei ole kiinnostanut tipan vertaa....) ja ne vähätkin mitä olen valmiiksi saanut, ovat jääneet bloggaamatta.



Heräsin eilen kylmään tosiasiaan - olemme kuukauden päästä muuttamassa Saksaan vuodeksi, ja huhti-toukokuussa siellä on käytännössä kesä! Tytöillä, varsinkaan esikoisella, on hyvin väḧän sopivaa kevyttä kesävaatetta, joten kaivelin pikaisesti kaavoja ja kangashyllyjä ja ryhdyin hommaan.

Sen verran suunnittelin etukäteen, että päätin tehdä hyväksihavaitulla kaavalla ja loistavalla kesämateriaalilla (joustofrotee) kerralla useammat mekot molemmille tytöille. Värit ja kuvat vaan saavat luvan vaihtua joka mekossa.

Ensimmäisenä valmistui esikoiselle Ottobren Tilda-trikoomekon kaavan pohjalta mekko. Kaava muokattu lyhythihaiseksi, helmaa pidennetty sekä sivuista vähän kavennettu. Koko 116cm joka osoittautui sitten kuitenkin ihan liian isoksi... Ehdin vielä jopa leikata valmiiksi toiseenkin mekkoon kankaat samalla kertaa, joten toinenkin iso mekko tulee valmistumaan lähipäivinä :)  Onpahan kasvunvaraa...

Marjapuuronpunaista joustofroteeta (Virosta), eteen aplikoin veloursydämen, jossa keskellä on mieheni mummon (eli lastemme isomummon) virkkaama pätkä pitsiä. Sain aikoinaan "muorilta" tuota pitsiä pätkän jostain hänen kaappiensa kätköistä ja olen sitä useamman vuoden marinoinut. Nyt se pääsi arvoiseensa paikkaan. Kaikista ihaninta tässä oli se, että melkein 6-vuotias esikoisenikin osasi arvostaa "muorin" kädentaitoja. Hän oli hirveän ylpeä uudesta mekostaan, jossa on "muorin" virkkaamaa pitsiä <3




Nyt voin luvata, että lähipäivinä tulee valmistumaan lisää mekkoja (ja myös capreja, jos vain millään saan inspiraation niihinkin). Useammat kankaat on jo leikattu valmiiksi ja aplikaatioita suunnitellaan yhdessä lasten kanssa. Jos tavoitteeksi yrittäisin itselleni asettaa, että vaikka viikon verran tulisi joka päivä jotain valmista, silloinhan tytöillä olisi jo useammat kesämekot molemmillla viikon päästä!